Säännöt

Vuokatti x-perience tournament 2017 säännöt:

1. Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikkien WTBA:n jäsenliittoihin rekisteröidyt amatööri- ja ammattilaiskeilaajat.

2. Kilpailu pidetään Vuokatin Keilahallissa

3. Kilpailun ajankohta on 23.2-29.4.2017

4. Kilpailu käydään keskiarvotasoituksin; 205-155, tasoitusprosentti 70 ja max tas 35p/sarja.

5. Kilpailija joka on heittänyt ennen viimeistä viikkoa vähintään kahdeksan (8) alkukilpailusuoritusta on oikeutettu
heittämään viimeisellä viikolla MA-luokassa 29€/suoritus ja BCD-luokassa 26€/suoritus.

6. Karsinta
Kaikki kilpailijat keilaavat 4+4 sarjan karsintaosuuden. Jokaisella pelaajalla rajaton uusintamahdollisuus 4 sarjan blokkeja,
finaaliin huomioidaan 2 parasta 4 sarjan tulosta. Karsinnan 23 parasta, 4 BCD-luokan jaksovoittajaa,
1 juniori-sarjan jaksovoittaja, 1 veteraani-sarjan jaksovoittaja sekä 3 Lucky Loseria BCD-sarjasta, jossa katsotaan kolme
parasta tulosta jaksovoittajien lisäksi. Kuitenkin siten että ainakin yksi on nainen.
Pelaaja voi saavuttaa vain yhden finaalipaikan. Mikäli jaksovoittaja saavuttaa finaalipaikan myös päälistalla, määräytyy
hänen finaalipaikkansa sen mukaan ja kyseisen jakson seuraava nostetaan finaaliin.
Karsinnan tasapelitilanteen ratkaisemisessa noudatetaan SKL:n kilpailusääntöjä.

7. Viikkokilpailut ajalla 23.2-23.4.17. Sarjat: BCD-luokka, juniorit, BCD-naiset ja veteraanit.
Jokaisen sarjan viikon paras 4srj voittaa X-perience lahjakortin mikä oikeuttaa yhteen (1) suoritukseen. Lahjakortit ovat henkilökohtaisia
ja voimassa 29.4.17 saakka. Tulos katsotaan ensisijaisesti ryhmän mukaan. Esim. jos BCD-naisten sarjan voittaja on myös BCD-luokan voittaja
palkinto tulee vain naisten sarjasta.

Loppukilpailu
Sunnuntaina 30.4 klo 10
1. kierros: 32 parasta pelaavat 8 sarjaa am nollilta tasoituksin jonka jälkeen 16 parasta jatkoon.

Radanhoito
2. kierros: Jatkoon menijät heittävät 4 sarjaa samoihin pisteisiin. 8 parasta jatkoon. Jokaisella on 4 harjoitusheittoa aloitus
rata-parin molemmilla radoilla.
Vaiheessa 1 ja 2 tasapelitilanteessa ylemmäksi sijoittuu pelaaja jolla on pienempi tasoitus, jos sama tasoitus niin
jatkoon menijä ratkaistaan yhdellä heitolla täyteen patteriin.

Radanhoito
3. kierros: Jatkoon menijät heittävät 4 sarjaa samoihin pisteisiin. 4 parasta tv-pudotuspeleihin.
Jokaisella on 4 harjoitusheittoa aloitus rata-parin molemmilla radoilla.
Tasapelitilanteessa ylemmäksi sijoittuu pelaaja jolla on pienempi tasoitus, jos sama tasoitus niin
jatkoon menijä ratkaistaan yhdellä heitolla täyteen patteriin.

Radanhoito
4. kierros: Pelataan yhden sarjan pudotuspelit. 16 sarjan jälkeen sijoilla kolme ja neljä aloittavat pudotuspelit.
Voittaja kohtaa sijalla kaksi olevan pelaajan josta voittaja pelaa loppuottelun sijalla yksi olevaa vastaan.
Ennen loppukilpailujen pudotuspelivaiheen alkua on molemmilla kilpailijoilla neljä lämmittelyheittoa rataparin molemmilla radoilla.
Kullakin seuraavaksi peliin tulevalla on kaksi lämmittelyheittoa rataparin molemmilla radoilla.
Vuoroaan odottava pelaaja saa lämmitellä ennen osuutensa alkua kilpailunjohtajan osoittamalla radalla tämän rajaaman ajan verran.

7. Palkinnot maksetaan Suomen verolakien mukaisesti.

8. Kilpailunjohtajana toimii Marko Lindeman

9. Muilta osin kilpailussa noudatetaan SKL:n virallisia sääntöjä.

10. Kilpailun järjestäjä Vuokatti Bowling oy

Yhteystiedot

Vuokatti Bowling
Katinkullantie 11
88610 Vuokatti
Puh. 08 6640 080
vuokatti(a)bowlcircus.fi

Sijainti