Turun TPS:n paidassa tätä nykyä keilaava Jesse Kallio tarvitsi vain kaksi peliä loppukilpailupaikan lunastamiseen. Perjantain toisessa erässä kello 12.00 hän keilasi 905 tuloksen ja heti seuraavassa erässä seitsemän pistettä enemmän. Kokonaistulos 1817 vei hänet tuloslistalla yhdeksänneksi. Mies kertoi samaa tasoa olleiden tulosten syntyneen erilaisilla peleillä. ”Ensimmäisessä pelissä ei ollut ollenkaan niin hyvää keilailua, siinä oli aika paljon onnea. Tässä toisessa oli parempaa heittämistä ja vaikeuksia oikeastaan vain kolmannessa sarjassa lähinnä keilojen lähtemisen kanssa. Onneksi paikkasin siinä kaksi puhkaisua ja sain 199”, Jesse kertaa.
Jesse asustaa avovaimonsa Roosa Lundénin kanssa Jyväskylässä ja kiertelee kisoja lähinnä siellä päin. ”Keski-Suomessa tulee kisoja kierrettyä, jos sitten on hyvä kisa jossain kauempana, tulee lähdettyä. Tännekään minun en ensin pitänyt tulla, mutta eilen sitten päätin lähteä”, Jesse kertoo. Hänen seurakaverinsa Juuso Rikkola täydentää kertomusta vierestä. ”Oltiin Tatun (Lehtonen) kanssa ajettu Lahden tiellä jo Jyväskylän liittymän ohi, kun vielä soitin ja kysyin, lähdettekö oikeasti mukaan”, Juuso virnistää. ”Käännyttiin sitten ympäri ja kurvattiin sen kautta hakemassa Jesse ja Roosa”, Juuso jatkaa.
Syy siihen, että Jesse Vuokattiin lähtöä edes harkitsi, tuli taivaalta. ”Normaalisti olisimme Roosan kanssa aloittaneet jo tänä viikonloppuna työt Muuramen golfkentällä, mutta tuli lunta sen verran, että kenttä pysyi kiinni”, Jesse kertoo. Sunnuntain loppukilpailussa hänellä on vain yksi tavoite. ”Voittoa tietenkin tavoittelen, ei näihin lähdetä koskaan muuta muin voittamaan”, hän tuumaa.
Jo pinon verran lappuja Vuokatissa keilannut Kaaron Salomaa otti erässä huiman kirin. Hänellä oli kahteen sarjaan vain 356, sitten tuli 256 ja viimeisen sarjan hän aloitti yhdeksän jonolla. Kymppiruutuun jäi kakkoskeila ja lopputulosta tuli 888. Hänellä on nyt koossa yhteistulos 1750, mikä ei vielä finaaliin riitä eli mies lähti jatkamaan urakointia.
Kello 16:00 alkavassa erässä on jo enemmänkin huippuja mukana, kun radoille tulee naisten maajoukkueryhmäläisiä sekä kolme kovaa Oksasta (Niko, Joni ja Mika) Kouvolasta. Myös junnujen EM-kisojen hopeamitalisti Jesse Ahokas on menossa pelaamaan sekä maajoukkuevalmentajat Jarmo Ahokas ja Sami Konsteri.
Seija Lankinen